28.4.08

Nooan Arkki / Noahs Ark




28.4.2008

Taidan tästä lähin kirjoitella vain kerran viikossa, kun täällä silti tapahtuu niin vähän, ettei ole paljon kirjoiteltavaa. Kirjoitan viikonloppuisin, joka siis on täällä torstai-perjantai. Täällä eletään Hijra kalenterin mukaan, joka on n 11 päivää lyhyempi vuodessa kuin meidän käyttämä Gregoriaaninen kalenteri. Hijran ajanlasku alkoi vuonna 638 AD eli silloin Muhammed matkusti Mekasta Medinaan. Ja tänään on siis 21 Rabia al Thani, vuonna 1429. Ramadan ja Hajj, eli pyhiinvaellus, on aina samaan aikaan joka vuosi Hijra kalenterin mukaan, mutta ovat joka vuosi n 11 päivää aikaisemmin meidän Gregoriaanisen kalenterin mukaan. Ramadan on islamilaisen kalenterin 9:s kuukausi ja siis se kuukausi kun muslimit paastoavat päiväsaikaan ja saavat syödä vain pimeään aikaan. Ramadan alun määritelmä vaihtelee paikoittain. Joissain maissa se alkaa kun uusi kuu näkyy ensimmäisen kerran, toisissa maissa tehdään astrologisia laskelmia. Ramadan on tänä vuonna syyskuussa ja Hajj joulukuussa. Ramadanin ja Hajjin päätyttyä on ”Eid”; silloin pankit, virastot ym ovat kiinni ja ihmiset lomailevat ja juhlivat. Ramadanin jälkeinen Eid kestää 7 päivää ja Hajjin jälkeinen 10 päivää.
Meidän salin Hong Kongilainen vastuuhoitaja toi Kiinasta viihdykkeeksi lapsille Nooan Arkin. Joskus potilas on jo salissa, mutta joudutaan odottamaan anestesialääkäriä (tai harvoin kirurgia). Arkin katolla ja sisällä on kotieläimiä ja afrikkalaisia eläimiä, ja kaikki pitää ääntä. Arkissa on vaikka kuinka monta eri osaa jotka pitää eri ääntä, ja aluksi myös me hoitajat oltiin kovin innoissamme kun löydettiin taas uusi ääni! Yksi eläimistä on sika, ja siathan on kielletty täällä, ne on Islamissa likaisia eläimiä. Tänään yksi 6v poika leikki innoissaan arkilla ja tiesi eläinten nimet, kunnes tuli sian kohdalle – ja kysyi mikä se on! Kukaan ei ole sentään poistanut sikaa siitä! Lelu on osoittautunut suureksi hitiksi lasten keskuudessa, se on vain tosi hankala putsata, kun siinä on osia niin paljon – ja sitten ne vielä ääntelee kun niihin koskee!
Se on kumma että vaikka nämä kirurgit ovat kovin tempperamenttisia, niin meteli ei heitä haittaa. ”Jalla, Jalla”, eli vauhtia, vauhtia on yleisin sana täällä, kaiken pitää tapahtua heti tällä sekunnilla. Jopa meidän kaikkein mukavin kirurgi, joka vei meidät lounaalle toissa keskiviikkona, hermostui kun ei saanut oikeata lankaa juuri sillä sekunnilla! Mutta vaikka puhelimet ja hakulaitteet soivat yhtenään ja väki pälättää niin ne ei ole moksiskaan. Monta kertaa meteli on sellainen että se häiritsee mua. Onneksi täällä ei ole radioita saleissa. En tiedä johtuuko se siitä että musiikki on periaatteessa islamissa kielletty, vaikka sitä mieltä taitaa nykyään enää olla ääriuskonnolliset! Mutta tänään kuunneltiin salissa musiikkia tietokoneen kautta, ja se oli todella häiritsevän kovalla, mutta ei se näyttänyt muita häiritsevän.
Meidän kirurgit ovat lähes kaikki arabeja eri maista, mutta suurin osa Saudeja. Anestesialääkäreistä taas moni on länsimaalaisia. Täällä on mm pari Tanska- ja Ruotsalaista anestesialääkäriä. Täällä on myös Venäläinen naisanestesialääkäri, joka on asunut Suomessa parikymmentä vuotta ja ollaan sen kanssa puhuttu Suomea. Ja sitten täällä on Intiassa syntynyt, mutta Suomen kansalaisuuden omaava anestesialääkäri, joka on suomalaisen naisen kanssa naimisissa. Lääkäreitä tituleerataan ”doktor se ja se”, joskus nimi on etunimi, joskus sukunimi. En tiedä kuka päättää ketä kutsutaan millä nimellä.


28.4.2008

From now on I’ll probably write only on the weekends, which is Thursday and Friday here, as there’s really not that much happening here. The Hijra calendar is in use in Saudi. The Hijra year is approximately 11 days shorter than our Gregorian year. The Hijra year 1 was in the year 638 AD, when Muhammad emigrated from Mecka to Madina. So, today is 21 Rabia Al Thani, in the year of 1429. Ramadan and Hajj, the pilgrimage, are at the same time every year in the Hijra calendar, but are every ear 11 days earlier according to the Gregorian calendar. The Holy month of Ramadan is the 9th month of the Hijra calendar, and it’s the month of fast, when the moslims are fasting during the daylight hours and are only allowed tom eat when it’s dark. In some countries thr Ramadan starts at the first sightning of the new moon, in other it’s astromically calculated. This year Ramadan is in September and Hajj in December. After the Ramadan and Hajj there’s ”Eid” which is a time of celebration for moslims. Most offices, banks etc are closed during this time. Ramadan Eid lasts 7 days and the Hajj Eid 10 days.
Our team leader from Hong Kong bought a Noahs Ark from China to amuse our child patients as sometimes the patient is in the room but we’re waiting for the anaesthetist (or occasionally the surgeon). On top of and inside the Ark there’s domestic and african animals, that all make different sounds, as well as most other parts of the Ark. Even we nurses we’re happy to find new sounds in it in the beginning! One of the animals is a pig, and the pigs are forbidden here, as islam considers it a dirty animal. Today an 6 year old boy was happily playing with the toy and came upon the pig – and even though he recognized most of the animals, he didn’t know what the pig was! The thing is most difficult to clean though, lot’s of small parts, and they make loads of noise when you touch them!
What amazes me is that even though these surgeons are so temperamnetic they don’t mind noise. ”Yalla, Yalla”, which means hurry, hurry, is their favorite expression. Even the nicest of our surgeons, who took us for lunch a few weeks back, got annoyed when he didn’t get the right suture at this instant! But when the telephones and pagers are ringing and people are talking loudly, and even though it’s too loud for me sometimes, not once have they told anybody to be quiet!
Most of our surgeons are Arabs from different countries. But quite a few of the anaesthetists are western. There’s a few Scandinavians and a Belgian, among others. Some of the doctors are called Dr ”firstname”and some Dr ”surname”. I don’t know who decides how they’re called.

1 comment:

Unknown said...

Moi Soile,
sain Haijelta tämän osoitteen. Tätä on kiva lueskella, toivottavasti jaksat kirjoitella ja laittaa kuvia! terv. Kerttu Honkala ;)