1.4.08

Elvytysharjoitus / Basic Life Support Training



Olen lisänyt kuvia nettiin, jonne pääsee oikeasta yläreunasta "slideshow" kohdasta. Eli kun klikkaa kuvaesitystä, pääsee kuvia katsomaan isompana, ja joissain on teksti.

1.4.2008

Tänään meillä oli elvytyskurssi. Ja vaikein jossa olen ollut, mutta opin myös eniten. Se oli American Heart Associationin, eli amerikan sydänjärjestön, mukainen kurssi.
Piti ostaa kirja, mistä piti etukäteen opiskella, ja oli myös kysymysvihkonen, joka piti täyttää ja antaa ohjaajalle. Ensin me katsottiin video, ja sitten me harjoiteltiin automaattisenn defibrillaattorin käyttöä (se laite mitä ne aina käyttää sairaala sarjoissa, ja sanovat ”irti” ja sitten potilas nytkähtää). Sen jälkeen meidät jaettiin kolmeen ryhmään. Meitä oli kaikkiaan 13, ja kaikki oli tuttuja meidän orientaatio ryhmästä. Minä ja kolme muuta, aloitettiin vauvan elvytyksestä ja tukehtuvan vauvan pelastuksesta. Harjoitus meni muuten ihan hyvin, mutta unohdin aina huutaa ”apua” ja ”elvytys”, koska se pitää tehdä 3 kertaa, ja tietyllä paikalla. Tuskin se mikään ongelma oikeasti olisi, eiköhän sitä huuda apua koko ajan! Sitten oli vuorossa lapsen ja aikuisen elvytys ja tukehtuvan aikuisen pelastus. Harjoitukset meni ihan hyvin, paitsi että unohtelin ne huudot, mutta olin aika varma, että enköhän tästä selviä, vaikka olin kuullut että jotkut ei ollut läpäissyt ensimmäisellä kerralla. Meidän pien ryhmässä oli yksi Intialainen, joka ei oikein kunnolla osannut eikä ymmärtänyt, ja joutui saamaan ”tukiopetusta” jokaisella pisteellä. En tiedä läpäisikö hän.
Sitten oli näytön vuoro ja aloitin taas vauvasta, ja jännittin kovasti. Ja unohtelin taas huutaa. Mutta samassa huoneessa oli myös toinen kokelas ja kuulin kun hän huuti ja huudin myös. Mutta sitten menin jossain vaiheessa ihan sekaisin enkä muistanut enää mitään. Ohjaaja kehotti hengittämään syvään ja jatkaa, ja jatkoin vaikka luulin että en läpäissyt. Mutta läpäisin silti, eikä muut pisteet sitten enää jännittänytkään. Sain myös kirjallisesta, moni valinta testistä 100% oikein.
Äsken oltiin sitten MCV:n isolla altaalla, missä oli muitakin Suomalaisia. Se oli ensimmäinen kerta kun kävin siellä vedessä, ja se oli KYLMÄÄ! Mutta, eiköhän sekin pian lämpene, jossei ne sitten viilennä sitä. Meidän oma pikku-allas ei ole sama lämmin kylpyamme kuin viime viikolla, sekin vesi on nyt viileää.
Mä menen töihin aina valkoinen työpuku päällä, niitä sain 5 kpl omia. Ne voisi viedä ilmaiseksi pesulaan, mutta se on vain auki aamuisin, joten se ei huvita, vaan pesen ne itse. Sitten töissä vaihdan siniseen työasuun, jotka eivät ole hlökohtaisia. Pukukaapit ovat huvittavia. Alapuolella on vierekkäin kaksi kapeaa, siis n 20 cm leveää, kaappia, joista toinen on mun. Niitten päällä on kaksi, kahden kaapin levyistä, laukkukaappia. Mun on onneksi ylempi, joten se on vähän korkeampi. Yhtenä päivänä unohdin pukuhuoneen penkille banaanin, jonka kuoreen olin nimeni kirjoittanut, ja vesipullon sen viereen, ilman nimeä. Kun tulin tauolle, oli banaani tallella, mutta vesipullo kadonnut. No, hah, siitäs sai varas, koska se oli käytetty pullo, enkä ollut sitä pitkään aikaan pessyt! Mutta, siellä kuulemma varastetaan kaikkea, puhelimia, kukkaroita ym jos unohtaa. Ja yhdeltä työkaverilta oli parin päivää sitten varastettu uusi valkoinen työpuku, jonka hän oli ilmeisesti itse ostanut, koska oli laihtunut paljon! Myös kahvihuoneesta kuulemma häviää mukeja, joten en edes viitsi viedä sinne omaa.
Olen huomannut että ihmiset on vähän katsellut mun tukisukkia, kun olen vaihtanut vaatteet. Ajattelin että tietääköhän ne mitä ne on, ja sitten yhtenä aamuna yksi Malesialainen kysyi multa, että miksi pidän niin pitkiä sukkia? Huvittavaa, sain sitten selittää mitä ne on! Jotkut, varsinkin Australialaiset, eivät voi vaihtaa vaatteita pukukaapilla, vaan lukitsevat itsensä vessaan!



1.4.2008

I've put some pictures online. If you klick on my slideshow pictures (in the upper right hand corner) you can see them bigger and some have explanations)

Today I had my Basic Life Support (CPR) training. It was the most difficult I’ve ever had, but I also learned the most from it. It’s done according to the American Heart Association. We had to buy a book to study, and fill in a home-work sheet, that was to be handed in to the supervisor. We were 13 people, all whom I knew from my orientation. First we had to watch a video and then we practiced using and automated defibrillator. After thet we were divided into groups. I was with 3 other girls. We started with infant CPR and choking. The practice went quite well, except that I forgot to call for help all the time. According to the rules of this hospital, you have to shout for help when the patient doesn’t respond, and then calla code when you have checked for his breathing and then reconfirm the code after you’ve checked the puls. But I’m sure I wouldn’t forget, insted I’d be calling for help a million times in a real situation! Then we did child and adult CPR and adult choking. It wasa pretty sure of myself after the practice, even though I kept fogetting to call for help in the other practices as well.
I started the demonstration with infant CPR again, and forgot to call for help again. But another girl did it in the same room as well, and I remembered when she called for help, but then I got really confused and didn’t know what I was doing. The supervisor told me to take a deep breath and continue, and I did, even though I thoughtI’d failed. But I did pass, and I wasn’t really nervous for the other stations. I passed them as well and then it was time for the multiple choice written exam, and I passed with a 100% score!
After the CPR we went to the big MCV pool, there were a few finns there as well . It was my first time swimming there, and the water was COLD! I guess it’s getting warmer soon, unless they make it cold. Our little pool is no longer a warm ”bathtub”, it’’s quite cool now.
I’m wearing my white uniform when going to work. I got 5 pairs, and we could get them laundered for free, but I can’t bee bothered, as the laundry is only open in the morning, so I wash them at home. It’s not as I use them at work anyway. At work I change for blue scrubs, that are not individual. The lockers are a joke though, they are like 20 cm wide, and above each 2 there’s two lockers for your bags. Luckily mine is the one on top, so I have a bit more space in that one.
The other day I forgot my banana, with my name on it and a water bottle without my name, on the bench in the changing-room. When I came for my break, the banana was there, but the waterbottle was gone. Well, I wish the person who took it would now that it was a used bottle, that I hadn’t washed in a little while! Apparently a lot of things gets stolen, like mobiles and vallets. And somebody had lost a lot of weight and got new uniforms, that I think she paid for, and somebody stole one. Unbelievable. Also cups from the coffe-room goes missing, so I wont bother to bring one in.

No comments: