Kingdom Tower pilvenpiirtäjä-tai maailman suurin pullonavaaja!
The Kingdom Tower skyscraper-or the worlds largest bottle-opener!
(Note: the english blog will follow the finnish one)
13.3.2008 torstai
Nyt on taas viikonloppu. Toistaiseksi aika ainakin menee tosi nopeasti. Kauan jännitetty lääkelasku/lääke tentti oli eilen. Taas tuli turhaan jännitettyä - ja onneksi en lukenut ihan hirveästi, ajattelin että luen sitten uusintatenttiin kun tiedän vähän mitä kysyvät (toimi hyvin opiskeluaikana!). Saimme pitää laskukaaviot ja laskukoneet mukana joten laskut meni hyvin ja lääkekysymyksetkin oli aika helppoja, ja mulla olikin vain 1 virhe, jee! Merja sai täydet pisteet! Seuraavaksi on sitten peruselvytyskurssi ja tentti 1.4, johon pitää lukea kirja. Nyt meillä on enää viikko orientaatiota jäljellä, ensi viikolla on kaikenlaisia näyttöjä pienryhmissä. Eli vähän liittyen millaiselle osastolle menee, joutuu näyttämään taitojaan. Ensin ohjaaja näyttää miten jotain tehdään, kuten haavanhoito, trakarinhoito etc, ja sitten pitää tehdä itse perässä. Jää nähtäväksi mitä kaikkea joudun tekemään.
Eilen kävimme Western Unionissa, parin hoitajan piti lähettää rahaa kotimaihinsa, kun ei oltu vielä saatu pankkitilejä avattua. Niitä ei voi avata ennen kuin saa ”Iqaman”, eli se on eräänlainen viisumi, luottokortinkokoinen kortti jossa lukee tiedot: henkilötiedot, siviilisääty ja kuka on vastuussa minusta (sairaala) etc. Western Unionissa (kansainvälinen rahanlähetystoimisto) oli vain yksi intialainen myyjä joka puhui älyttömän huonoa englantia. Huone oli täynnä mainoksia jossa luki että ”mikä summa tahansa, minne vain, milloin vain”, mutta eivät tytöt onnistuneet siirtämään rahaa kotimaittensa pankkeihin... Niin, oli siis juuri ollut palkkapäivä, saimme muuttorahaa (jota en edes tiennyt että saamme!) ja palkan ensimmäiseltä viikolta. Melkein sama summa kuin Suomessa vuokran ja verojen jälkeen Sieltä suuntasimme shoppailemaan. Olimme kenkäkaupassa kun rukousaika alkoi, mutta myyjä sanoi että kokeilkaa vaan, olimme varmaan vielä 10 min rukousajan alkamisen aikana kaupassa, mikä on kiellettyä. Hän sanoi että ei huolta, muttawat (uskonpoliisit) ei käy siellä usein. Ja kun lähdimme kaupasta, sinne meni vielä saudinainen! Kaikki kaupat suljetaan rukousten ajaksi, n 20-30 min. Isoihin ruokakauppoihin ja ravintoloihin saa usein jäädä, mutta mitään palvelua ei rukousaikana yleensä saa. Päivässä on 5 rukousaikaa, Ajat vaihtelee päivittäin, auringon mukaan. Ensimmäinen on yöllä 3-5 aikaan, riippuen vuodenajasta (sitä en onneksi kuule, kun joudun ilmastoinnin takia nukkumaan korvatuplat korvissa). Jos ikkuna on auki kuuluu rukouskutsu todella kovaa sisälle. Sitten on yksi keskipäivällä, seuraavat ovat nyt n klo 15.30, klo 18 ja klo 19.30. Kaupat ovat normaalisti auki aamusta puolenpäivän rukoukseen, sitten aukeavat taas klo 16 aikaan ja ovat auki klo 22-23 asti. Ruokakaupat ovat koko päivän auki.
Kun palasimme kotiin, ja olimme 4 naista ängettyinä takapenkille, veimme ensin yhden naisen kotiin joka asui sairaala alueen sisällä. Kaikkiin asuntoloihin vievillä teillä on tietysti vartijat, jotta miehet ei pääse naisten asuntolaan, mutta kuskimme ei huomannut vartijaa, vaan ajoi vain ohi. Kun tulimme takaisin seisoi vartija keskellä tietä ja pysäytti taksin. Kuski pyyteli anteeksi, mutta joutui antamaan paperinsa vartijalle ja joutui nousta autosta. Jonkin aikaa sitten sanailivat ja me kyllästyttiin odottamaan. Kun nousimme taksista lähteäksemme, ja olimme maksanut, käski vartija meidät takaisin taksiin ja antoi kuskin käydä viemässä meidät kotiin, ilman papereitansa. Kysyimme kuskilta mitä tapahtuu ja hän sanoi että vartija tarkistaa kuskin tiedot, mutta ei me tiedetä päästetäänkö hänet sitten vai saako jonkun rangaistuksen. Toivottavasti ei.
Huomenna lähden lounaalle ja elokuviin yhteen Riadin hienoimmista compoundeista (aidattu asuinalue). Siellä on myös golfkenttä ja voi ratsastaa hevosilla.
----------------------------------------------------------------
13.8.2008 Thursady
Another week has passed and it’s weekend again, the time is really flying here, at least so far! Yesturday we had our dreaded medical exam, which was actually peace of cake! w egot to have our formulas and calculators with us for the calculations and the medical questions were not that hard either. I only got one wrong! Next week will be our last week of orientation. We’ll be in groups accoording to the area that we’ll work in and have skills labs. An Clinical Instructor will show us how to do things like wouncare or tracheostomycare, and then we’ll have to do it.
We got paid our relaocation-allowance, that I didn’t even know we ’d get and first weeks pay. Almost the same amount that I get at home after tax and rent! So, we went shopping, of course. As we were in one shop the prayercalls started. We were still trying on shoes and the seller said not to worry, the muttawas (religious police) don’t come to that mall (the mall I lived across from the street from last time) that often anymore. So, it was probably 10 min after prayer call started that we left the store, and when we left a Saudi woman came in! The prayers are 5 times each day, and during the prayers all stores close. If you are in a big supermarket you can stay in, but wont get any service. The prayertimes change daily, because they are according to the sun. The first one is around 3-5 in the morning, the second one at noon and the rest at around 4.30 pm, 6 pm and 7.30pm now. The calls are really loud, I can hear them very well into my room if the window is open.
When we got back from the shopping, 4 women in the backseat of a taxi, we were going to drop off one woman first, who lives on the main hospital site. On the driveway to every apartmentcomplex there’s a guard guarding that no men come to the complex. The driver didn’t see the guard and just drove by. When we got back the guard stopped the taxi and asked for his papers. He had to get out and even though the driver was appologising the guard was angry. They were arguing for a while and we decided to pay the driver and walk. But the guard told us to get back into the cab and the driver took us home, without his papers. We asked what’s happening and the driver said that the guard is going to check his papers but we don’t know if anything will happen to him or are they just letting him leave after the check.
Tomorrow I’m going to have lunch and see the movie Atonement at one of the most luxurious compbounds in Riyadh.
No comments:
Post a Comment