(Note: The english blog will follow the finnish one!)
10.3.2008
Tänään pääsin vihdoin tutustumaan omalle osastolle, vaikkakin käynti olikin kovin pikainen. Clinical Instructor, jonkinlainen opetushoitaja, Ading (Filippiiniläinen mies, asunut 17 v Kaliforniassa, vaimo ja vauva Filippiineillä, ei aio tuoda heitä Saudeihin.)otti minut vastaan. Ensin piti täyttää kaavake että mitä erikoisaloja olen tehnyt ja kauanko, sitten tapasin osastonhoitajan. Hän on brittinainen ja vaikutti ihan kivalta. Kauan hänellä ei toki ollut aikaa, koska viikon kuluttua sairaalaa tullaan tarkastamaan, toimitaanko täällä standardien mukaan jne,ja koko sairaala on siitä ihan sekaisin. Asioita laitetaan pikapikaa kuntoon, kaikkien pitää valmistautua vastaamaan arvioijien kinkkisiin kysymksiin jne. Meille on sanottu että jos meiltä kysytään jotain me voidaan sanoa että ollaan vasta orientaatiossa! Mutta siis, Oh kertoi että aloitan pediatrisista (lasten) leikkauksista, päivystää ei tarvitse, halukkaita on niin paljon, ja että minulla on siis päivätyö, launtaista keskiviikkoon, eli viikonloput vapaat. Jee! Täällähän ei saa lisiä yö- eikä vkonlopputöistä, joten päivätyö on paras. Sitten kurkin nopeasti pitkään leikkurikäytävään ja senjälkeen mentiin kahville Adingin kanssa. Monet olivat saaneet nipuittain opiskelu-materialia, Ading vain kertoi neuvoja helpottaakseen elämää täällä J Me siis mentiin Adingin kanssa yhdessä kahville, mikä siis periaatteessa ei ole sallittua. Sairaalan ruokaloissa ja kahvioissa on eri puolet miehille ja naisille. Mutta sairaala-alueella on oma henkilökunnan sosiaaliklubi, jossa on mm keilahalli ja videovuokraamo (jonka elokuvat ovat sensuroimattomia, elokuvat ja lehdethän sensuroidaan täällä: elokuvista suutelu ym kohtaukset poistataan, lehdissä peitetään naisten liian avonaisia kaula-aukkoja ym) jonka ravintolassa saa olla miehet ja naiset samalla puolella. Toki siellä on oma puoli pelkästään naisillekkin, jotta saudi naiset voi syädä paljastanmatta kasvojaan miehille!
Tavallisissa ravintoloissa on yleensä single-section miehille, joka on ravintolan etupuolella ja sillä on ikkunat. Perheet ja naiset syö family-sectionin puolella jossa on looseja joiden ovet saa kiinni tai verho laitetaan aukon eteen. Kun tarjoilija (hehän ovat kaikki miehiä) menee loosiin, hän ilmoittaa siitä ensin, jotta naiset ehtivät peittää kasvonsa. Mutta kaikissa pikaruokapaikoissa ei ole family sectionia, joten kun oltiin Merjan kanssa pari pävää sitten ostoksilla ja käytiin hakemassa shwarmat (paikallinen pikaruoka, pitaleivän ja tortillan välimuoto, jonka sisällä on kanaa tai lammasta, suolakurkkua, RANSKANPERUNOITA ja valkosipulikastike. Nam.)jouduttiin menemään parkkipaikalle syömään! Myös kioskeissa, kuten sairaalan Starbucksissa (sikahyvää jääkahvia- mun uusi intohimo, pakko saada joka päivä. Onneksi saa rasvattomana!) on omat jonot kassalla miehille ja naisille, välissä pieni seinä! Mutta ruokakaupoissa ei. Pankeissa on myös naisille omat puolensa, mutta hissiin saa mennä yksin tuntemattoman miehen kanssa!! Autossa ei saa olla tutun miehen kanssa jollei se ole sukua, mutta tuntemattoman taksikuskin kanssa kyllä. Naiset ei saa istua taksissa etupenkille, joten jos on 4 kyytiläistä, kaikki joutuu änkeämään takapenkille...
Niin, tuo otsikko viittaa siihen että kuunsirppi makaa todellakin täysin kyljellään nyt.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
The moon askew!
10.3.2008
Today I finally got to make a quick visit to the OR. I met the british headnurse, who seemed reallty nice. She told me that I’ll be starting in Paediatrics, and that I wont have to do on-calls, as there’s so many wanting to do them. So I’ll be just working weekdays, which is great as they don’t pay anything extra for unsocial hours here! Then my clinical instructor , a Philippino male named Ading, took me for a coffee. Which is basicly not allowed, but on the hospital site there’s a employee social club, with a restaurant, where men and women can mix. In the hospital restaurant there’s a different side for men and women, so the Saudi women doesn’t have to uncover their faces for men. Also most of the restaurants outside the hospital site have a single section in the front of the restaurant for men and a familysection for families and women. The have booths with curtains or doors and the waiters (who are all male) will announce their presence before they enter so the women can cover their faces. But the other day when we went for a shwarma, (a local fastfood; a kind of mix of pita bread and tortilla filled with chicken or lamb, gherkins, FRENCH FRIES and garlic-sauce. Delicious!), the fastfood joint didn’t have a family section, so we had to eat on the parking lot! Banks have different sections for women and also ”kiosks” (a ”hatch” they sell coffee or fastfood from) have different lines for men and women, with a small wall inbetween, like the Starbucks at the hospital. I love their Iced latte, have to have one every day, luckily I can have it fat-free! But grocery stpores do not have differnet lines AND I can get in a elevator with unknown men. Women are not allowed in a car with men they know, but aren’t related to, but can use a taxi, with a stranger driving! Women can’t sit in the front seat of a taxi, if there’s 4 of us we all have to squeeze into the back seat!
Oh, and the moon is totally lying on it’s back here now!
2 comments:
Hoh, hoijaa...tuntuu olevan muutakin vähän väärällään kuin pelkkä kuunsirppi... Veikkaan, että mun mentaliteetilla olisi aikamoisia sopeutumisvaikeuksia olosuhteisiin siellä!
Mutta pidähän sinä lippu korkealla!
Kiva lukea kuulumisiasi, hienoa, että jaksat niitä kirjoitella!!!
Hi Soile
I'm so glad that you're doing well. And thankfully it's a better place than the Security Forces!! The compound seems nice as well.If you need anything; a peptalk, things to be send over,... let me know.
Your biggest belgian fan.
Chris
Post a Comment