Ma'asalama osa 1

Rahtilaatikko



Dr Habib (oikella) leikkaa

20.2.2009

Ma’asalama = näkemiin, hyvästi.

Rahtilaatikot lähtivät toissa päivänä. Kaksi laatikkoa, yhteensä 98 kg. Taas ihmettelen miten voi vuodessa siunaantua niin paljon kamaa. No, ainakin kengistä ja käsilaukuista :-) Onhan siellä tulostin, tyynyt ja peitto, pyyhkeitä, pari kulhoa, kirjoja ja tietenkin vaatteita. Eihän sitä kauhean paljon edes mahdu 20kg matkalaukkuun, joten ei kai tuo 98 kg mikään ihme ole. Hinta oli 960 SAR, eli n 200 egee ja Lufthansalla pitäisi saapua Helsinkiin maanantaina tai tiistaina!
Se, että täältä pääsee lähtemään, on pitkä prosessi. Pitää kerätä allekirjoituksia, esim sairaalan lääketieteellisestä kirjastosta, että on palauttanut kaikki kirjat, puhelinvaihteesta, että ei ole maksamattomia laskuja jne. Myös kulkukortti, joka siis samalla kuvallinen henkilökortti, piti palauttaa jo 10 päivää ennen viimeistä työpäivää, mikä on naurettavaa. Sitten ei päässytkään enää kulkemaan mistään ovista, mm pukukopeille tai heräämöön, ja olin koko ajan muitten armolla. En myöskään päässyt enää hakemaan lääkkeitä Pyxiksestä, siitä ”lääkekoneesta”.
Meillä on ennen saanut viimeisenä työpäivänä lähteä jo aamusta kotiin, mutta vähän aikaan sitten kaksi Malesialaista ei tullut ollenkaan töihin kahtena viimeisenä päivänä, ja olivat muutenkin lintsanneet viikkoa ennen pari päivää. Olivat myös tuhlanneet ihan liikaa aikaa noitten allekirjoitusten keräämiseen. Joten, osastonhoitaja piti puheen, että viimeinen päivä on työpäivä jne.
Menin siis tiistaina töihin ja ihmettelin aamupäivällä että milloinkohan saan lähteä kotiin, mut oli laitettu saliin eikä ylimääräiseksi, niin kuin yleensä ne jotka on viimeistä päivää. Työpäivä oli ihan kiva, mutta kun menin lounaalle 12.30 aikaan, kävin kysymässä ”listanvetäjältä” että milloinkohan saan lähteä, kun tänään on mun viimeinen työpäivä. Listanvetäjä oli eri kuin aamulla eikä tiennyt että tämä on mun viimeinen päivä. Menin lounaalle, ja kun palasin, oli kopissa taas eri listanvetäjä. Kerroin taas saman tarinan, ja hän sanoi menevänsä kysymään apulaisosastonhoitajalta. Vähän myöhemmin sain tiedon että apulaisosastonhoitaja oli sanonut aamuiselle, Filippiiniläiselle, listanvetäjälle, että saan lähteä jo aamulla… Eipä sitten ollut viitsinyt informoida mua! Sitten menikin vajaa tunti kun menin läpi sali salilta ja sanoin heiheit kaikille.
Olin nähnyt sinä päivänä meidän kaikki muut lastenkirurgit paitsi mun lempparin, Dr Habibin, joka silloin anto mun tehdä sen leikkauksen jouluna. Dr Habib on jo pitkään yrittänyt saada mua jäämään tänne, mikä on tietenkin kiva, ja viimeksi hän yritti ottaa selvää milloin lennän, koska hän aikoo kaapata mun koneen! (Aika ”hurja” vitsi arabilta!) Kysyin yhdeltä kirurgilta, että tietääkö se missä Dr Habib on, ja sain tietää että hän on kyllä jossain sairaalassa, että soita vaan sille.
Dr Habib ei vastannut hakuun ja kun olin lähdössä näin yhden lasten urologin. Sanottiin näkemiin ja sanoin että olisin halunnut sanoa näkemiin Dr Habibille. Urologi sanoi että Dr Habib on lastenosastolla tekemässä pientä toimenpidettä. Hetken mietittyä suuntasin sinne. En ollu varma että pääsenkö edes osastolle, koska täällä jotkut asiat on niin tarkkoja. No, ovi oli auki ja kävelin sisään. Kysyin siellä sitten Dr Habibia ja ystävällisesti sanoivat että ei sillä mene kauan, istu odottamaan. No, istuin reilut 10 min, ja sinä aikana moni kävi kysymässä että saanko apua. Aloin jo miettimään että milloin tämä rupeaa muuttumaan ”ahdisteluksi” (stalker), kun yksi hoitaja tuli kysymään mun nimeä ja sano että oli sanonut Habibille että joku odottaa. Dr Habib käski mut sisään huoneeseen, missä hän teki pientä hoitotoimenpidettä lapselle. Lapsen isä oli myös paikalla, ja Habib selitti isälle kuka olin.
Sanoin sitten Dr Habibille että tämä on nyt sitten viimeinen päivä ja halusin sanoa hyvästi. Habib oli luullut että seuraava päivä (eli keskiviikko, viikon viimeinen työpäivä) olisi viimeinen päivä (niin kuin suurin osa henkilökunnasta, ja luulivat myös että mun läksiäiset on keskiviikkoaamuna, mutta en halunnut mitään läksiäisiä!) ja sanoi että haluaa antaa mulle lahjan, voinko tulla käymään vielä seuraavana päivänä. Olin muutenkin tulossa vielä käymään yhden paperin takia, joten sanoin tulevani.
Keskiviikkona sitten soitin Dr Habibin hakuun ja hän toi lahjan; Riadista kertovan kirjan ja taatelirasian.