2.1.2009
Nyt ei taas mikään onnistu. En saa joulukuusta enkä joulutaustaa poistettua blogista, joten saa olla ensi kertaan. Hermot ei nyt riitä kun olen juuri tapellut piraatti-elokuvan kanssa joka ei toiminut kunnolla DVD-soittimessa...
Vihdoin siivouspäivä! Siivoojat ei ole ollut täällä 5 viikkoon, kun olin lomalla ja sitten oli joulu, joten kämppä on kyllä se näköinenkin ;-) Ensi viikolla muuttaa yksi suomalainen tänne, joten hyvä että nyt tulee kämppä siistittyä. Olisin mielelläni asunut yksin loppuun asti, mutta en viitsinyt kieltääkään, kun tämä suomalainen halusi tänne muuttaa.
Uuden vuoden aaton vietin juuri niin kuin halusin; kotona yksin herkuttelemalla ja katsomalla elokuvan! Nautin viimeisestä yksinolosta ja lepäsin. Univelkaa olikin jo kertynyt aika lailla, jostain syystä mulla on ollut univaikeuksia viime viikkoina, ja olin jo nukkumassa klo 21! Kaksi edellistä viikkoa töissä oli todella rankkoja, ja tästä ne vielä rakentuu kun enemmän porukkaa lähtee. Olin omassa salissa vain 2 päivää, muina päivinä olin saleissa jossa en ole ennen ollut, joten piti koko ajan olla skarppina, vaikka olinkin ihan h-moilasena puolet aikaa… Meillähän on 16 salia, joten vielä on pari salia jossa en ole työskennellyt!
Kaiken lisäksi netti on hankaloittanut elämää jonkin verran viime viikkoina. Välimerellä on katkennut kolme kaapelia joka on hidastuttanut tuntuvasti jo muutenkin hidasta nettiä. Joskus se ei ole toiminut ollenkaan. Sitten onnistuin vielä pudottamaan läppärin sängystä ja laturin johto vääntyi. Eli piti lähteä ostamaan uusi laturi. Se olikin onneksi helpompaa kuin luulin. Menin ”tietokone-basaarille”, eli kadulle jossa oli tietokone liikkeitä vieri vieressä. Toisesta kaupasta, jossa kävin, löytyi oikeanlainen laturi. Kysyivät haluanko aidon vai feikin! Sitten jatkoin matkaa taksilla ruokakauppaan, ja ilokseni huomasin pystyin melkein keskustella arabiaksi taksikuskin kanssa. Näin se meni:
Kuski: Menetkö töihin kauppaan (tai jotain vastaavaa, tuosta en ole ihan varma, koska naisethan ei voi olla töissä kaupassa…)
Mä: Mafi maloum (En ymmärrä)
K: Mafi shugull? (Eikö töitä)
M: Fi shugull (Kyllä töitä)
K: Missä töissä, en muista miten kysyi
M: Shugull mustashfa (Työ sairaala)
K: Mikä sairaala?
M: Mustashfa Thakassusi (erikoissairaala, sairaala on ”Thakassusi” kadulla, joka tarkoittaa erikois, ”specialist”)
K: Jäänkö odottamaan
M: La shukran khalas hena! (Ei kiitos, loppu tässä)
Aika hyvältä tuntu jälkeenpäin, tämä on pisin keskustelu jonka koskaan ole arabiaksi käynyt! Joo, ei ollut kauhean pitkä eikä monisanaisesti, mutta kuitenkin.
Sairaala oli lauantaina valmiustilassa tarvittaessa vastaanottamaan Palestiinalaisia potilaita. Kolmen leikkaustiimin hoitajat päivystivät. Potilaista ei kuitenkaan tullut, mutta tilanne voi muuttua. Sairaala myös lähetti paljon avustustarpeita sinne.
Sää vaihtelee täällä todella paljon päivästä päivään. Eilen oli varjossa 24 astetta, tänään 12. nyt on kylmin aika, kohtapuoli rupeaa taas lämpenemään ja helmikuussa voi jo varmaan ruveta käymään taas uima-altaalla. Meidän pikku allas on tyhjennetty, kai ne putsaa ja korjaa sen. Älytöntä että uudet allas tuolit ym tuotiin juuri talven kynnyksellä, nyt ne on seissyt tyhjänpanttina, olisihan ollut paljon järkevämpää laittaa ne esille vasta kun allaskin on valmis! Mutta tämmöistä se täällä on…
2.1.2009
I’m sorry, but I’ve decided to stop writing in english. Just can’t be bothered anymore, as there isn’t that many who’ll read this in english anymore, as fas as I know. the translation to english takes double the time to write than the finnish bit, and I’m just too lazy!
2.1.09
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
Assalam-o-Alikum
Hi, how life is going !
it was lovely to read from your blog, you must continue in english too.
can i help with the english translation?
ok, goto
http://translate.google.com/
copy paste your post URL
chose "FINNISH to ENGLISH" and hit the translation button
copy paste this translation to your post
or copy this translation's URL to your blog as a link
or get a script from
http://translate.google.com/translate_tools?hl=en&sl=fi
i hope that will help
see you
SALMAN
Post a Comment