16.1.09

Alennusmyynnit!



Päättömiä mannekiini-nukkeja



Joki Riyadh Galleryssä



"Lasitiilinen" silta



Ostoskeskus Jeddassa

16.1.2009

En edelleenkään saa tuota joulutaustaa pois, eikä se sivu mistä taustan sai toimi edelleenkään, joten sorry, eletään sitten vielä joulua…!
Kuukausi jo puolessa välissä, jeeeeee! Työpäiviä on enää 19 jäljellä ja viikkoja 5,5. mä olen jo ihan täysin valmis lähtemään täältä! kohta alkaa ärsyttävä pakkaaminen, mutta onneksi ennen sitä on vielä viikon kuluttua viikon matka Jordaniaan.
Täällä on nyt ihan mielettömät alennusmyynnit. Keskiviikko-iltana vietin 5h shoppaillen, kävin kahdessa eri ostoskeskuksessa. Ensimmäisen rukousajan käytin siirtymällä ostoskeskuksesta toiseen, toisen aikana söin, joten ei mennyt aikaakaan hukkaan rukousten takia. Alennusmyynnissä lähes kaikki tuotteet on vähintään -50%, mutta usein -70-75%. Itselle en niin kauheasti löytänyt mitään, mutta siskontytölle senkin edestä :-) Omaa shoppailua haittaa se ettei vaatteita voi sovittaa ja ale vaatteilla on yleensä vain 1-3 päivän vaihto oikeus. Ensin kävin pienessä ostoskeskuksessa, Al Akariyassa, joka on mun edellisen sairaalan asunnon lähellä. Se oli aikoinaan Riadin ainoita ja hienoimpia ostoskeskuksia, nykyään sinne kannattaa mennä vain elektroniikan takia. Kävin siellä ostamassa kameraan osan ja samalla kävin parissa muussa liikkeessä.
Seuraavaksi suuntasin Riyadh Galleryyn, joka on Riadin uusin ostoskeskus. ihan kaikki kaupat ei vielä ole auki. Naisilla ja perheillä yhdessä ei ole paljon muuta tekemistä Saudeissa, toisten luona kyläilyjen lisäksi, kuin shoppailu. Ja ostoskeskukset ovatkin sitten toinen toistaan upeimpia. Lähes kaikissa uusissa ostoskeskuksissa on iso huvipuisto kaiken maailman laitteineen ja joissain on myös luisteluratoja ym. Ruokailu alueella on kaiken maailman pikaruokapaikat mitä voi kuvitellakaan. Lähes kaikkien ostoskeskusten yhteydessä on suuri länsimaalainen ruokakauppa. Tämän ostoskeskuksen pohjakerroksen keskellä on iso vesiallas jokineen, suihkulähteineen ja löytyy sieltä jopa kasvillisuutta palmuista lähtien ja feikki eläimiä, kuten peuroja, krokotiili, flamingoja ym! Joen yli menee ”lasitiilisiä” siltoja. Lattiat on marmoria ja joka paikka hohtaa ja kiiltää.
Islamissa ei saa olla kuvia Muhammedista eikä muitakaan ihmisiä esittäviä tauluja ym, paitsi nykyisestä ja edesmenneistä kuninkaallisista. En tiedä miksi heidän kuvat on sitten sallittuja. Myös kauppojen mannekiini-nukeilla ei ole päitä ollenkaan.
Kun rukousaika alkaa, on periaatteessa heti lähdettävä kaupasta. Kun söin rukous-aikana, katselin yhtä kauppaa joka oli vielä auki kauan sen jälkeen kun muut oli jo sulkenut. Paikalle tuli pian pari vartijaa. Yksi myyjä oli ovella ja selitti ilmeisesti että asiakkaat ovat pian valmiita. Vartija kävi sisällä ja pian tulikin iso perhe ulos miljoonan kassin kanssa. Vartija sätti ensin perheen isää, ja kun perhe oli lähtenyt, oli myyjien vuoro kuulla kunniansa!
Eilen olin syömässä mun salin työkavereiden kanssa. Kaksi malesialaista työkaveria lähtee viikon kuluttua lomalle, enkä näe heitä enää. Käytiin Turkkilaisessa ravintolassa ja ruoka oli todella hyvää. Oli hyvä harjoittelu kotimatkan Istanbul reissua varten! Harmi vain etten pääse Jeddaan, Punaisen meren rannalle, snorklaamaan ennen lähtöä, kun tajusin että sitä vartenhan tarvii olla passi tai asumislupa, eikä mulla ole sitten kumpaakaan,kun ne tarvitaan sitä exit viisumia varten.
Töissä ärsyttää anestesia-teknikot ihan suunnattomasti. Anestesia lääkäri hoitaa anestesian, teknikot avustaa nukutuksessa ja herätyksessä ja valmistelee seuraavan leikkauksen, muuten vain suurin piirtein istuvat tekemättä mitään. Pojilta sentään saa välillä apua, pyytämättäkin, ja ne on yleensä salissa, mutta Sauditytöt ovat maailman laiskimpia. He ovat vain koko ajan puhelimessa, siis joko tekstailevat tai puhuvat kännykkäänsä! Ylipäätänsä täällä on känny kulttuuri sama kuin Suomessa joskus 10-v sitten. Soivaan puhelimeen on pakko vastata, oli tilanne mikä tahansa ja kaikki näpläilee niitä koko ajan. Ärsyttävää!!!
Kuvat ostoskeskuksista ei ole mun ottamia, olen pöllinyt ne muitten blogeista, mutta koska täällä nykyään on valokuvauskin sallitumpaa, niin otan kyllä kameran ensi kerralla mukaan kun lähden ostoskeskukseen!

No comments: