Löysin Osaman!
I found Osama!
22.5.2008
Kyllä aika täällä menee turbo vauhtia, ihan älytöntä että TAAS on viikonloppu (mutta en todellakaan valita!!!). Eilen olin taas pippaloissa, jotka sinällään oli aika tylsät, ja melkein kaikilla kavereilla on tänään työpäivä, mutta oli mukava tavata tuttuja ja jutella ja ruoka oli hyvää. Suurin osa sairaalan väestä on jaettu kahteen tiimiin; A ja B. Kun A on töissä, on B vapaalla ja toisten päin. Melkein kaikki kaverit on A tiimissä. Osastoilla ne tekevät 12h työpäiviä, joten joka toisella viikolla heillä on 2 työpäivää ja joka toisella 5, ja ovat siis töissä joka toinen viikonloppu. Me Merjan kanssa ei olla kummassakaan tiimissä, kun meillä on kaikki viikonloput vapaat! On myös käynyt ilmi että jotkut kundit (sairaalan ulkopuolelta) tapailevat kahta tyttöä samaan aikaan, yhtä kummastakin tiimistä! Vaikka täällä on paljon enemmän länsimaalaisia miehiä kuin naisia, pääsevät miehet silti olemaan kuin kukkona tunkiolla! Miehillä on autot ja asuvat länsimaisilla asuinalueilla, suuri valttikortti. Joten miehet, jotka eivät välttämättä menestyisi kovin hyvin naisten keskuudessa muualla, voivat täällä ”valkata”. Monet käyttävät tilannetta hyväkseen, mutta onhan täällä toki varmaan ”herrasmiehiäkin”! Naisilla taas on paljon helpompi päästä juhliin, koska juhlienjärjestäjät haluavat paljon naisia, koska asuinalueen asukkaista, jossa juhlat järjestetään, suurin osa on miehiä. Ja kuulin, että kun yksi amerikkalainen naispuolinen kaveri oli yrittänyt jonottaa USA:n lähetystöön juhliin, oli vartija sanonut että ”4 seuraavaa blondia pääsee sisään”, vaikka eivät edes olleet amerikkalaisia!
Olen tällä hetkellä lukemassa kirjaa, jonka nimi on ”Girls of Riyadh” (”Riadin tytöt”, kirjoittanut Rajaa Alsanea, ei ole tietääkseni käännetty suomeksi), jonka on kirjoittanut nuori Saudi nainen. Hän kuuluu rikkaaseen yläluokkaan, ja kirjoitti kavereistaan ja heidän elämästä Saudeissa. Kirja oli alkuun kielletty täällä, mutta nykyään sen saa ostaa täältä. Kirja on todella hyvä, siitä saa paljon tietoa minkälaista elämää nuoret naiset viettävät hunnun alla ja 4 seinän sisällä.
Suurin osa Saudi avioliitoista on edelleen järjestettyjä. Vaikka nykyään jotkut Saudit pääsevätkin (ja jotkut perheet jopa asuvat) länsimaisille asuinalueille, joka on Muttawalta kielletty (”uskon poliisi”, Hyveellisyyttä Edistävä ja Turmellusta Estävä Komissio), ja voivat siellä tapailla. Toinen tapa ”tavata” on kännykän avulla, kuten kirjoitin aikaisemmassa blogissa. Nuoret tapaavat myös ostoskeskuksissa, minne nuorten miesten on vaikea päästä juuri tämän takia; laittavat kännykän ”bluetoothin” päälle, löytävät muita käyttäjiä 10 m säteellä, ja voivat tekstitellä! Mutta, vaikka pari rakastuukin, eivät he välttämättä saa mennä keskenään naimisiin. Perheet päättävät, voivatko pari naida toisensa, koska perheen sosiaalinen asema ja varakkuus on usein tärkeintä avioliiton sopimisessa. Usein perheen tyttäret naitetaan siis sukulaisille tai isän hyvän ystävän perheeseen. Pakko-avioliitot on nykyään kielletty islamin vastaisena, mutta niitä tapahtuu edelleen. Avioliitto ikä on yleensä nuori, naiset menevät usein naimisiin koulun päätyttyä, 16-20-vuotiaina, miehet vähän vanhempina. Avioliitolla ei ole ikärajaa, 2 kk sitten 10-vuotias tyttö naitettiin 11-vuoriaalle serkulleen! Koska seurustelu on kiellettyä, parikymppiset miehet usein pyytävät äitiään löytämään itselleen vaimon. Sana laitetaan kiertämään, ja kun esim nuoret naiset ovat hääjuhlissa ym pitää heidän käyttäytyä juuri oikein, koska aina joku nainen silmäilee heitä mahdollisena vaimona sukulaispojalleen. Kun sopivat ehdokkaat löytyy, järjestetään ”shoufa” (shouf=katsoa). Mies saa tavata morsianehdokkaan tämän kotona, joskus jopa ilman kasvohuivia, sukulaisten valvovan silmän alla. Nykyään he saavat joskus olla jopa hetken kaksistaan. Jos pari päättää mennä naimisiin, solmitaan avioliitto pian paperilla. Sulhanen maksaa yleensä morsiamen perheelle myötäjäiset. Tämän jälkeen, nykyään, parit saavat usein soitella toisilleen, ja jotkut jopa tapailla. Usein avioliitto-seremonia on aika pian kirjallisen sopimuksen jälkeen, mutta välillä pari on ”kihloissa” jopa kuukausia. Morsiamella ja sulhasella on omat hääjuhlat. Miehet yleensä syövät päivällisen eivätkä paljon juhlista, naisilla on kunnon juhlat, jossa usein on myös tanssia.
Miehellä saa olla jopa 4 vaimoa, mutta kaikkia tulee kohdella tasavertaisesti. Tämä alkaa nykyään olla aika harvinaista, koska miehillä ei ole varaa pitää kuin yhtä vaimoa, ja koulutetut naiset ei suostu siihen että mies ottaa toisen vaimon saati itse ruveta toiseksi vaimoksi. Mutta aika yllättävän usein Saudi mies ottaa indonesialaisen muslimi- palvelijan tai -lastenhoitajan toiseksi vaimoksi. Avioerot ovat nykyään tavallisia, jopa 65% järjestetyistä avioliitoista päättyy eroon. Mies voi erota vaimostaan sanomalla kolme kertaa ”eroan sinusta” ja voi perua eron, jos hän teki sen tunnekuohun, esim tappelun aikana. Mutta vain jos nainen suostuu ja mies voi tehdä sen ”vain” kolme kertaa… Jos nainen haluaa eron, ja vaikka mies olisi ollut uskoton tai kohdellut häntä kaltoin, joutuu nainen hakemaan eroa oikeudesta. Mies joutuu elättämään ex-vaimonsa ja lapsensa, jos tämä ei kykene elättämään itseään. Mies voi hakea yli 10-vuotiaiden poikiensa huoltajuutta. Eronnut nainen palaa yleensä perheensä pariin ja menee harvoin uusiin naimisiin. Muslimi mies voi naida naisen joka ei ole muslimi, mutta muslimi nainen ei voi naida kuin muslimi miehen. Jos Saudi nainen haluaa mennä naimisiin ulkomaalaisen muslimi miehen kanssa, täytyy hänen anoa lupa kuninkaalta! Yleensä, jos Saudi mies menee naimisiin naisen kanssa, joka ei ole muslimi, kääntyy nainen muslimiksi. Jos pari eroaa, jää lapset yleensä miehelle, Saudeihin. Eli, usein jos ulkomaalainen nainen eroaa miehestään, joutuu hän joka tapauksessa jäädä lastensa takia Saudeihin asumaan, eli kannattaisi harkita kahdesti…
Tässä linkki englannin-kieliseen artikkeliin Saudi häistä:
http://www.women24.com/Women24v2/ContentDisplay/w24v2_ArticleCapture/0,,9698,00.html
22.5.2008
The time is flying here in turbo speed, it’s unbelievable that it’s weekend AGAIN (but I’m definetely not complaining!!!) Yesterday I went to a party again, which was a bit boring, as most of my friends had to work today, but there were some really nice people there that I got talking to. Most off the staff of this hopsital is divided into two groups; A and B. When A works, B is off and vice versa. Most of my friends are in group A. They work 12 hour shifts, woeking 2 days one week and 5 days the other, having every other weekend off. I’m in neither team and have ALL my weekends off!
I’m reading a book at the moment called ”Girls of Riyadh”, written by Rajaa Alsanea. It’s written by a young Saudi woman who belongs to the rich upper class. She’s writing about her friends and the life they lead behind their veils and within the 4 walls. First the book was prohibited here, but is now allowed and sold here. The book is really good and informative, especially for people who’s actually lived here.
Most of Saudi marriages are still arranged. Even though nowadays some young Saudi people can get into western compounds (and some families live in them) and date there, as the Muttawa (”religious police”, The Commission for the Promotion of Virtue and the Prevention of Vice) is not allowed there. The other way of ”meeting” is with the help of mobile phones, as I described in a previous blog entry. Young men go to the shopping-malls, where they’re not really permitted because of this; turn on the ”bluetooth” on their mobiles and find other ”bluetoothers” within a 10 m radius and start texting. But even if the young couple meet and fall in love, they might not be permitted to marry, as the families social status and wealth still play a big part in the marriages. Often the young girls are married to close relatives or the relatives of the fathers best friends. Forced marriages are now banned as against islam, but they do still exist. The marriage age is usually young, girls marry when they leave school at 16-20 years, boys a few years later. There’s no agelimit with marriage, 2 months ago a 10 yo girl married her 11 yo cousin! as dating is not allowed, young men in their early 20’s often ask their mothers to find them a wife. The words get around and young girls at parties, like weddings, always have to behave at their best, as they’re always beeing checked out as possible wives to somebodys young male realtives. When the right ”match” is found, a ”shoufa” (shouf= look) is arranged. The groom to be gets to meet his bride to be, sometimes even without her veil, at her house, supervised by relatives. Nowadays they sometimes even get to see each other in private for a little while. If the couple decides to marry, a contract is made up. The groom will pay a dowry to the brides family. Soon after, but sometimes even months later, the couple will have their wedding parties. Nowadays, the couple quite often is allowed to speak on the phone with each other, and some even meet, after the contract is signed but before the wedding party. The bride and the groom have separte wedding parties. The males usually have dinner but the women have a big party, usually with music and dancing.
The men are allowed to have upto 4 wives, but it’s quite rare these days, as he has to treat them equally, and everything is so expensive. Also, often the educated women don’t allow their husbands to have a second wife, or be one for that matter. But quite suprisingly often the Saudi man takes his muslim Indonesian maid to be his second wife. The divorce rate is quite high, approximately 65% of arranged marriages end in divorce. The man can divorce by saying ”I will divorce you” 3 times. He can cancel this, if it’s said in the heat of the moment, but she has to agree, and he can ”only” do it 3 times! It the woman wants divorce, and even if the husband has been unfaithful or have trated her badly, she’ll have to go to the court to apply for divorce. The man has to support his ex-wife and the children, if she can’t support them. The divorced woman usually returns to her family, and will rarely marry again. The husband can apply of custody of the sons who are over 10 years old. A muslim man can marry am non-muslim woman, but a muslim woman can not marry a non-muslim man. If a Saudi woman wants to marry a non-saudi, muslim man, she has to ask the King for permission! If a non-Saudi divorces her Saudi husband, their children will usually stay in Saudi with the father, so often the ex-wife is forced to stay in Saudi because of her children. So, I would think twice about marrying a Saudi…
Here’s a link to an article about Saudi weddings:
http://www.women24.com/Women24v2/ContentDisplay/w24v2_ArticleCapture/0,,9698,00.html
No comments:
Post a Comment