
13.6.2008
Nyt on uudet kuvat diaesityksessä!
Viime viikonloppuna oltiin Merjan ja kahden muun kaverin kanssa pelaamassa golfia - ja hiekkamyrskyssä, totta kai! En ole ennen pelannut, enkä uskonut että edes osuisin palloon, mutta osuin kai kolmannella yrittämällä. Eihän me tietysti oikeasti pelattu, vaan lyötiin ”lyömä-alueella” (driving range) ja puttailtiin. Mutta, olen ennen ajatellut että golf on ihan tyhmää, mutta nyt tuntuu että voisihan sitä joskus kokeilla ihan oikeasti! Me ajettiin n tunnin ajomatkan päähän, yksityiselle golf klubille. Meidän piti myös uida siellä ja nähdä kameleita. No, uima-allas oli remontin alla, eikä me löydetty kameleita, vain kaksi arabi hevosta. Merja ajoi myös autoa golfklubin alueella, naisiltahan on autolla ajo täällä kielletty, ja täytyyhän täällä yrittää kaikkia tämän maan tyhmiä sääntöjä rikkoa! Pelailtiin sitten vähän golfia ja syötiin hyvä lounas. Kun lähdettiin ajamaan takaisin, löydettiin valtava kameli-lauma. Vanha paimenkin niitä paimensi, ja kun otettiin kameleista kuvia tuli hän sanomaan jotain. Ajattelin heti että niitä ei saa kuvata, mutta jotenkin sitten ymmärrettiin, että kamelit pelkäävät abayaa (se musta kaapu joka meillä naisilla on päällä), joten ei saatu mennä ihan lähelle.
Maisemat matkalla olivat välillä upeat. Ei tarvinnut kauan ajaa ulos Riadista, kun oltiin jo aavikolla. Ja pian tultiin upeille kallioille, jotka muistuttivat Arizonaa USA:ssa. Yhden poliisin tarkistuspisteen ohikin ajettiin, mutta ei meidän papereita onneksi tarkistettu – oltiinhan me kolme naimatonta naista autossa miehen kanssa joka ei ole sukulainen! Ajettiin myös jonkin matkaa, Riadissa, pienen lava-auton perässä, jonka kyydissä oli kameleita! Täällä niin tavallinen näky, muualla ihan uskomaton!
Tämä viikonloppu on mennyt ja tulee menemään ihan shoppailun merkeissä! Keskiviikkona kävin matkalaukku ostoksilla – ja ostin sitten samalla kaksi! Pienen perässä vedettävän, jonka voi ottaa koneeseen sisään ja isomman, jossa on 4 pyörää, ja siten helpompi liikuttaa. Ja Samsonitet – totta kai! Eipä ole ennen näin hienoja laukkuja ollut! Eilen sitten seikkailtiin taksikuskien kyydissä. Mentiin ensin sairaalan taksin kyydillä meksikoilaiseen ravintolaan syömään. Sieltä otettiin tavallinen taksi. Yleensä kuskit on aika hyvin tiennyt minne halutaan, yleensähän ne sanoo että ne tietää missä joku paikka on vaikkei tiedäkään. No, me haluttiin uuteen ostoskeskukseen, Riyadh Galleryyn. Ja taksi vei meidät jonnekin kauas keskustasta, johonkin vanhaan ”ostoskeskukseen”, missä ei kyllä näkynyt länsimaalaisen länsimaalaista. Kun sitten yritettiin saada taksi sieltä pois, ei kukaan puhunut englantia eikä tiennyt missä se ostoskeskus on. Lopulta tuli aika siistinnäköinen taksi ja päätettiin että mennään sillä mihin vaan, ainakin pois täältä, mutta onneksi kuski vei meidät oikeaan osoitteeseen. Ostoskeskus oli upea, niin kuin kaikki täällä, on marmoria ja kimallusta ja usein vesiputouksia tai altaita tai vastaavia. Tämä ei ollut vielä ihan valmis, kaikki kaupat ei ollut vielä auki. Kaikissa suurissa ostoskeskuksissa on lapsille omat ”tivoli-alueet”, laitteineen päivineen. Täällähän arvostetaan lapsia suuresti, ja eihän täällä perheillä ole paljon tekemistä, joten ovat aina ostoskeskuksissa. Kun sitten otettiin taksi kotiin, ei tämäkään kuski tiennyt mihin ollaan menossa, vaan ajoi väärään suuntaan ja jouduin sitten lopulta opastamaan perille!
Tänään mennään Diraan, basaari-alueelle. Siellä myydään kaikkea vaatteista kultaan ja matkamuistoihin. Aion ostaa uuden abayan, kun mun arki abaya on niin tylsä ja nykyään niissä on niin paljon värillisiä kirjailuja että mäkin haluan! Ja sitten täytyy ostaa tuliaisia, onhan mun Suomen lomaan enää 12 päivää jäljellä!!!!!!! Lennän Riadista klo 3.30 aamuyöllä Frankfurtiin, jossa joudun odottamaan 6 tuntia. No, onneksi on tämä läppäri, ostan jonkun uutuusfilmin ja katson sen! Ja kyllähän baarissakin saa vähän aikaa kulumaan, OIKEAA olutta nauttien! Kotona olenkin sitten vasta klo 17 ja jotain…
Ensi viikonloppuna mennään toivottavasti sosiaali-klubin järjestämälle matkalle Abhaan, vuoristo kaupunki täällä Saudeissa, mutta valitettavasti toistaiseksi on yksi liian vähän ilmoittautuneita, joten voi olla että matka ei toteudu.
13.6.2008
There’s now new pictures in the slide-show.
Last weekend we wen to play golf – in a sandstorm! I’d never played before, and didn’t think I was going to manage to hit the ball, but I did after three tries or so. We didn’t actually play, we were just hitting in the driving range and putting. But, I’ve always thought that golf seems a bit stupid, but now I’m actually thinking it would be nice to try it properly some time. We drove to a private golf club an hour away from Riyadh. We were also going to swim and see some camels. Well, the swimming pool was under maintenance and we only saw 2 arab horses. So, we played some golf and had a very nice lunch. When we drove back, we found a huge herd of camels. An old shepherd was herding them, and when we came close to take a few pictures of the camels, he said something. Turned out that the camels are scared of the abayas, the black cloaks we women are wearing, so we couldn’t go any closer.
The scenery was fantastic, occasionally. Only a short distance from the city and we were in the middle of the desert. Soon we drove past huge rocks, that reminds of Arizona, USA. We even passed a police check-point, but luckily they didn’t stop us, we were 3 unmarried women in a car with a man who none is related to! We were also driving a for a while in, Riyadh, behind a pick-up truck with camels in the back! So everyday here, so bizarre somewhere else!
This weekend is all about shopping. On Wednesday I bought 2 suitcases, a big one with 4 wheels (makes travelling so much easier, I hope!) and a smaller one for the cabin. Yesterday we went shopping to a new shopping center, Riyadh Gallery, which isn’t quite finshed yet. It was gorgeous, like most of them, with marble and shiny things. They usually always have fountains or other wayer features as well. And a small amusement park for the children, as they value children very high here, and there’s really not that much else for families to do than go to the malls! Today we’re going to the Dira souq (basar). I need a new abaya, as my every-day abaya is so boring. Now they are quite nice with colorful ornaments, I want one of them as well! I will also buy some suveniers, as I’m going home for vacation in 12 days. Flying via Frankfurt, where I’ll have to spend 6 hours waiting for my connection, but as I’ll have my laptop I’ll buy a new movie and watch it. And, of course, I’ll spend some time in a pub with REAL beer!
No comments:
Post a Comment